Kuopio Entrepreneurship Society – mukana muutoksessa 2016

Kuopio Entrepreneurship Society eli tuttavallisemmin Kuopio ES on vapaaehtoisuuteen perustuva opiskelijalähtöinen yhteisö, joka pyrkii edistämään yrittäjyysmyönteistä kulttuuria ja lisäämään poikkitieteellistä verkostoitumista korkeakouluopiskelijoiden kesken.

Yhdistämme tietämystämme sekä kontakteja alueellisesti – ympäri Suomen ja toteutamme positiivisia tekoja, jotta kasvuyrittäjyyden, ideoiden jalostamisen ja tekemisen kulttuuri jalkautuu opiskelijoiden ja yrittäjien keskuuteen. Jos sinulla on käsissäsi linkki, idea tai jopa yritys niin tule mukaan – yhdistämme voimiamme mielellään eri toimijoiden kesken. Avoimuuden kulttuurilla sekä verkostoilla pääsemme myös suurempiin lopputuloksiin.

Kuten aina, kyse on motivoituneista ihmisistä – sisäisestä palosta, uteliaisuudesta ja ennen kaikkea teoista. Tälle tehtävälle on kerääntynyt motivoitunut joukko vuodelle 2016 – olkaa rohkeasti yhteydessä! Tehdään yhteistyössä seudusta toiminta- ja idearikas alue.Kuopio ES SLushissaKuopio Entrepreneurship Society SLUSHISSA, yhteiskyydissä lupsakoiden savolaisten kanssa http://www.savoslush.fi/

New Boarduusi board valmiina toimintaan!

Olkaa yhteydessä:

Bailey Lähdesmäki
Puheenjohtaja
President
bailey@kuopioes.fi

Annika Lommi
Varapuheenjohtaja
Vice-President
annika@kuopioes.fi

Pauli Turunen
Rahastonhoitaja
Treasurer
pauli@kuopioes.fi

Tuomas Holma
Markkinointivastaava
Marketing Management
tuomas@kuopioes.fi

Matti Laitinen
Sihteeri
Secretary
matti@kuopioes.fi

Amr Ebrahim Badrakhan
Kansainväliset suhteet
International Relations
amr@kuopioes.fi

 

KUOPIO ENTREPRENEURSHIP SOCIETYN SYYSKOKOUS

Tervetuloa mukaan Kuopio Entrepreneurship Society ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Syyskokous järjestetään Ravintolamestareiden saunalla;

Aika:   22.10.2015 klo 18 alkaen

Osoite Puijonkatu 29 A, 7.krs

Tarjolla ruokaa sekä juomaa.

Syyskokouksessa käydään läpi toimintasuunnitelma, sääntömuutokset, sekä talousarvio kaudelle 2016.

Lisäksi valitaan uusi hallitus jäsenistön keskuudesta kaudelle 2016. Jos haluat kehittää itseäsi sekä ympäristöäsi , koet vaikuttamisen ja StartUp-Hengen tärkeäksi osaksi olemassa olevaa tai tulevaa elämää, sekä hypätä mukaan yhdistystoimintaan, niin tule kokoukseen ja asetu ehdolle! 

Syyskokouksen esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä kannatusjäsenten liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavalle toimikaudelle
  7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja heille varatilintarkastajat/varatoiminnantarkastajat
  8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä:

puheenjohtaja@kuopioes.fi

Ystävällisin terveisin

Kuopio Entrepreneurship Society

www.kuopioes.fi

www.facebook.com/kuopioes

Muistutus hallitushausta:

Etsimme hallitukseen reippaita ja kehittymishaluisia henkilöitä, jotka haluavat edistää idearikkaapaa sekä monialaista kulttuuria, järjestää tapahtumia sekä olla osana mukavaa joukkoa. Toimimme korkeakouluissa, yritysrajapinnassa sekä Suomen laajuisessa Entrepreneurship Societyn verkostoissa,

Jos tahdotte tietoa aktiivina olemisesta, hallitustyöskentelystä tai toiminnasta yleensä niin olkaa yhteydessä!

Lisätietoa:

hallitus@kuopioes.fi

SAVO SLUSH! – EDULLISET LIPUT JA YHTEISKULJETUS KAUPPAKAMARISTA!

Hei!

Nyt on mahdollisuus liittyä mukaan hienolle matkalle Savosta Helsinkiin, mukana meininkiä ja yhteiskyyditys;

Kaksipäiväinen Slush on kasvanut Suomen merkittävimmäksi kasvuyritystapahtumaksi. Viime vuonna Messukeskuksessa järjestettyyn tapahtumaan myytiin yli 12 000 lippua. Kuopiosta lähti matkaan yhteiskuljetus yritysväkeä.

Tänä vuonna olemme järjestämässä samanlaisen matkan:

Kauppakamarien jäsenyritykset Conference- ja Startup-passit edullisempaan hintaan 295€ (norm.395€) koodilla KAUPPAKAMARIT15

Ilmoittautuminen tapahtumaan: http://www.slush.org/#register

Paikkasi yhteiskuljetukseen Kuopio-Helsinki-Kuopio kannattaa varata jo nyt.

Lähdemme Kuopiosta keskiviikkona 11.11. ja palaamme seuraavana päivänä 12.11. takaisin Kuopioon.

Tarkemmat tiedot ja aikataulut ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa ilmoittautuneille.

Ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen: http://www.kuopiochamber.fi/fi/koulutukset-ja-tapahtumat/viewCourse?course_id=284

Huom! JÄSENETUHINTAISET LIPUT JA YHTEISKULJETUS VARATAAN ERIKSEEN. ILMOITTAUTUESSASI TÄLLÄ LOMAKKEELLA YHTEISKULJETUKSEEN ET OLE VARANNUT LIPPUASI!

Lisätietoja toimitusjohtaja Silja Huhtiniemi (silja.huhtiniemi@kuopiochamber.fi, p.050 – 412 0559)

Kuopiolaisten Slush-matkaa ovat järjestämässä Kuopion alueen kauppakamarin lisäksi:
Kuopio Innovation
Pohjois-Savon ELY-keskus
Rastor Oy
Kuopio ES
FiBAN
Savon Yrittäjien Nuorten Yrittäjien Voimala – NYV
Savonia ammattikorkeakoulu
Finnvera
Team Finland

Kevätkuulumisia

KEVÄTKUULUMISIA

Hei jäsenistö, olettehan panneet merkille, että Slushin opiskelijahintaiset liput ovat myynnissä NYT, joten toimi nopeasti tai jäät ilman!

Linkki lippuihin: https://holvi.com/shop/slushstore15/product/4485ec579ac218e65c7f8b7447d88086/

Kesä alkaa etsiytyä pikkuhiljaa Kuopioonkin, ja keväfiilis näkyy myös Kuopio ES:n toiminnassa: valittiin !Tolokuton ideakilpailun voittaja, kuopiolaisen Helena Jäntin esittelemä Heart2Save, jonka vaatimattomana ajatuksena on ihmishenkien pelastaminen. Helenasta ja Heart2Save-innovaatiosta voi lukea lisää nettisivuiltamme. Onnittelut voittajalle!

Lisäksi alkukeväästä starttasimme logokilpailun opiskelijoille, jonka tarkoituksena oli löytää uusi, innovatiivinen logo järjestöllemme, jonka palkintona kilpailun voittajalle oli iPad. Monien hyvien ehdotusten joukosta oli vaikeaa valita paras, mutta voittajaksi selviytyi espoolaisen maisema-arkkitehtuuriopiskelijan Essi Venton ehdotus. Essin suunnittelemassa logossa viehätti erityisesti luonnollisesti logon visuaalinen ilme, sekä erityisesti tarina logon takana, joka mielestämme sopii erittäin hyvin Kuopio ES:n ajatusmaailmaan ja ideologiaan. Varapuheenjohtajamme Matti pääsi tapaamaan Essin Helsingissä palkinnon noutamisen yhteydessä ja alla lyhyesti logon suunnittelijasta ja idean muodostumisesta.

Kuka olet?

Olen Essi Vento, jyväskyläläissyntyinen, sittemmin espoolaistunut maisema-arkkitehtuurin opiskelija.

Miltä nyt tuntuu?

Erittäin hyvältä! Hauskaa, että suunnittelemani logo tulee käyttöön.

Miten kuulit kilpailusta?

Näin ilmoituksen Facebookissa.

Miten sait idean logoon?

Luonnostelin Kuopio Entrepreneurship Societyn E- ja S-kirjaimia, ja näin kirjainten muodostavan tyylitellyn hehkulampun.

Hehkulamppu viestii ideoita, innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä. Hehkulampun kehittäjä Thomas Edison kokeili tuhansia ratkaisuja ennen lopullista onnistumistaan.

Pelkistin vielä muotoa. Tunnus koostuu pienten kolmioiden ruudukosta. Värit lisäsin viimeiseksi, koska halusin varmistaa, että logo toimii myös yksivärisenä.

essi_vento
Essi Vento, Logokilpailun voittaja

Seuratkaa Kuopio ES:n Facebook-sivuja, Twitteriä ja ES löytyy nyt myös Instagramista. Näillä kanavilla tiedotetaan Kuopio ES:n, mutta myös yleisesti muiden Suomen ES-järjestöjen että Kuopion alueen yrittäjyysjärjestöjen järjestämistä tapahtumista ja tilaisuuksista.

Kevätterveisin,

Riika Närvänen

Heart2Save; Kuopiolainen innovaatio voitti !TOLOKUTON ideakisan!

UpToYou-2015 tapahtuman yhteydessä Kuopio Entrepreneurship Society järjesti !Tolokuton ideakilpailun nuoremmille ja kypsemmille liikeideoille toimi- tai tieteenalasta riippumatta.

Osallistujat pitivät pitchin eli lyhyen hissipuheen ideansa tarinasta, tiimistä ja markkinapotentiaalista, jonka jälkeen saatiin palautetta kilpailun tuomaristolta sekä kysymyksiä yleisöltä. Tuomaristossa toimivat Olli Paavola; Talentree, Jenni Rutonen; Jenni Rutonen Design ja Riku Happonen; Kuopio Entrepreneurship Society

Voittajaidean ratkaisevana tekijänä oli markkinapotentiaali sekä sen hyödyllisyys laajemmassa mielessä. Lisäksi idean ympärille löytyi monipuolista osaamista ja esitys oli hyvin havainnollistava.

Helena Jäntin esittelemä Heart2Save oli vuoden 2015 tolokuton! ideakilpailun voittaja!
Helena Jäntin esittelemä Heart2Save oli vuoden 2015 tolokuton! ideakilpailun voittaja!

Voittajaksi selkeytyi Helena Jäntin esittelemä Heart2Save. Kuopiolaisen innovaation pohjalta kehittynyt idea, jota viedään eteenpäin vahvan osaajatiimin myötä. Perusajatuksena on tehdä helppokäyttöinen ja edullinen, alle sadan euron tuote kuluttajan taskuun. Siinä olisi matkapuhelimeen yhdistetty sydänfilmin otto ja lähetysmahdollisuus.

Peruste laitteen käytölle kuluttajalle olisi joka päiväsessä käytössä omien rytmihäiriöiden tunnistus ja ääritilanteessa mahdollisuus lähimmäisen hengen pelastamiselle.

”Suomessa 10 ihmistä päivässä saa sydänpysähdyksen, joista vain yksi selviää. Ratkaiseva tekijä on aika, sillä selviämisen kannalta peliaikaa on 10 minuuttia ja jokainen säästetty minuutti nostaa selviytymistodennäköisyyttä 10 prosentilla. Toisaalta 33 ihmistä päivässä saa Suomessa aivohalvauksen, joista 15 olisi estettävissä piilevien rytmihäiriöiden tunnistamisella. ”

Heart2Save-tuotteella pystyisi merkittävästi parantamaan kotona, kadulla tai torilla sydänpysähdyksen saaneen ihmisen ennustetta sekä estämään merkittävän osan omista aivohalvauksista. Projektimme on hakemassa rahoitusta ideamme eteenpäin viemiseksi monella taholla. Kahden vuoden ja miljoonan panoksella olimme valmiita markkinoille.

Finaalissa pitchaamassa oli myös mukana viisi muuta ideaa:

Lemmikkimuistomerkit, Ma Chérie, Jonna Sirkkiä,
Mukava Ruan verkkokauppa, Jussi Venäläinen
Posterapp, tapahtumapalvelu, Matti-Juhani Pekkanen
PiirreCollective, kuosisuunnittelu, Mirva Mähönen
LedRoom, valotaulut, Antti Lehtonen

!Tolokuton ideakilpailu

liikeidea

Info

UpToYou-2015 tapahtuman yhteydessä Kuopio Entrepreneurship Society järjestää !Tolokuton ideakilpailun nuoremmille ja kypsemmille liikeideoille toimi- tai tieteenalasta riippumatta. Osallistuminen kilpailuun on ilmaista ja antaa mahdollisuuden tuoda esiin lupaavimmat ideat UpToYou-tapahtumapäivänä 14.4.

Luvassa osallistujille on kokemus liikeidean esittelystä, palautetta asiantuntijoilta, verkostoja sekä lupaavimman idean palkitseminen. Ilmoittautuminen alkaa 16.2 ja jatkuu 25.3 asti. Osallistuminen tapahtuu ilmoittautumalla osoitteeseen: hallitus@kuopioes.fi. Lisää tietoa kilpailusta osoitteessa: www.kuopioes.fi

Ilmoittautuminen tapahtuu:
16.2- 25.3.2015

KuopioEs ilmoittaa sinulle kilpailuun hyväksymisestä hyvissä ajoin ennen Up To You:ta. Viime hetken ilmoittautuneet saavat tiedon viimeistään 23.3, jonka jälkeen on vielä muutama viikko aikaa valmistautua kilpailuun.

Säännöt:
Tahdomme edistää uusien yrityksien, ideoiden ja unelmien toteutumista. Kannustamme uuteen ajatteluun sekä rohkeuteen, joten idea voi olla radikaali.

Tiimin kokoa ei ole rajoitettu, mutta tiimistä pitää valita yksi henkilö tiiminjohtajaksi, joka toimii myös idean pitchaajana. Voit osallistua myös yksin, suositeltavaa om sparrata ideaa myös ulkopuolisen kanssa. Aiemmin UpToYou kilpailuun osallistuneet tiimit eivät voi osallistua samalla liikeidealla.

Parhaat ideat esiin :)

Ilmoittaudu:
hallitus@kuopioes.fi

Lähetä:
Nimi
Idea
lisätiedot jatkosta saat sähköpostilla.

Kaikkien osallistujien tiedot ovat luottamuksellisia.

Tsekkaa:

http://uptoyou.fi/

https://www.facebook.com/uptoyou.fi

Yhteistyössä:

talentree

SY uusi netti (1)

Starttia vuoteen 2015

Ensimmäinen kuukausi kuluvaa vuotta on laitettu pakettiin, joten on aika myös jakaa kuulumisia teille, hyvä jäsenistö. Toivon tämän sekä tulevien julkaisujen tuovan Kuopio ES:n hallituksen toiminnalle läpinäkyvyyttä ja keskustelua siitä, miten Kuopio ES voisi edistää yrittäjyyttä yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona opiskelijoiden keskuudessa.

Kulunut kuukausi on ollut ainakin allekirjoittaneella suurien muutosten ja haasteiden aikaa ja tämä kuukausi onkin ollut uusien asioiden ja käytäntöjen opettelua. Uuden ja vanhan työn sekä viimeisen yliopistovuoden yhdistäminen on ollut haastavaa, mutta myös antoisaa ja on aina ilo huomata miten haasteet ja ongelmat sekä niiden ratkaiseminen kääntyvät usein voimaannuttavaksi tekijäksi. Uusista luottamustehtävistä sain tietää jo vuoden 2014 puolella Kuopio ES:n syyskokouksessa, jolloin minulla oli kunnia tulla valituksi Kuopio ES:n vuoden 2015 puheenjohtajaksi. Tiesin tähän tehtävään ryhtyessäni astuvani suuriin saappaisiin, sillä Matti on hoitanut viime vuonna tehtäväänsä ansiokkaasti. Onnekseni Matti edelleen toimii järjestön aktiivina, tänä vuonna varapuheenjohtajana. Puheenjohtajan velvollisuudet eivät ole olleet aikaisemmin minulle ajankohtaisia, mikä muutamassa hallituksen kokouksessa kenties on tullut ilmi.. Jolloin olen erittäin onnellinen siitä, että Kuopio ES:n hallituksessa on erittäin kokeneita ja asiantuntevia henkilöitä.

Uudet haasteet, muutokset, epävarmuus, suuri työn määrä ja omalta mukavuusalueelta poistuminen ovat myös kenties ensimmäisiä teemoja nuoren yrittäjän polulla. Muutoksia ei saa aikaan jos ei haasta itseään eikä mitään tapahdu ilman kovaa työtä. Uusien asioiden työstäminen saattaa tuntua pelottavalta ja matkalla saattaa aluksi epäonnistua, mikä saattaa herkästi houkutella palaamaan omalle mukavuusalueelle. Tällöin tulisi vaan tehdä entistä kovemmin töitä päästäkseen tavoitteisiinsa.

Eräs ystäväni haastoi minut ja monet muut toteuttamaan oman ideansa ja visionsa tämän vuoden aikana. Aika näyttää, toteutuuko omat ideani ja visioni, mutta aion kovasti tehdä töitä niiden eteen. Minä haastan sinut, hyvä jäsen, toteuttamaan omat unelmasi ja visiosi, tai ainakin ottamaan askeleita kohti unelmaasi, olipa se sitten yrittäjyys, vaihtoon lähtö, muuttaminen toiselle paikkakunnalle. Kuopio ES haluaa olla mukana visiosi toteuttamisessa, kaipasitpa verkostoja, työskentelytiloja, ajatusmalleja tai välineitä toteuttaaksesi unelmasi, ainakin yrittäjyysteemaan liittyen.

Ensimmäisen tapahtumarikkaan kuukauden jälkeen odotan innolla Kuopio ES:n kevättä, tapahtumina ainakin huhtikuussa liikeideakilpailu ja Up to you. Olemme myös avanneet keskustelua jälleen Kukkolan avaamisesta yritysten ja opiskelijoiden käyttöön ja tietenkin keväällä on myös ES:ien yhteisiä tapahtumia ympäri Suomen, joista yksi jo oli tammikuussa. Vielä ehdit osallistua myös logokilpailuun, jossa pääpalkintona ei enempää eikä vähempää kuin uusi Ipad!

Terveisin
Riika Närvänen
Puheenjohtaja
Kuopio Entrepreneurship Society

IMG_20140809_172039 (1)

Kasvun ympäristö

Kasvun kulttuuri & Shape the City:

Ennen matkaa SLUSHIIN pidimme ravintola Tähdessä Shape theCity -paneelin, jossa keskusteltiin yrittäjyydestä, kasvusta ja kannustavasta ympäristöstä. Paneelissa olivat mukana yrittäjät Petteri Heimonen PetterSteel Oy:sta (oikealla), Kari Voutila 3D Online Factory Oy:sta (keskellä) ja Roope Lasanen Kuopio Entrereneurship Societystä.

10480225_987795191237707_349471231192431274_n

Keskustelu oli antoisaa ja sen pohjalta saatiin esiin paljon konkreettisia asioita.
Paneelissa keskusteltiin erityisesti sellaisesta ympäristöstä, joka kannustaa toteuttamaan oman  idean tai vision. Paneelin jälkeen jaoimme ympäristön kolmeen osa-alueeseen, joihin keräsimme nopeasti näkemyksiä:

Kaupunki (Millaisia paikkoja? Palveluita?)
Kulttuuri (Millainen asenneilmapiiri?)
Koulutus (Kuinka koulujen pitäisi reagoida? Mitkä uudistukset tärkeitä?)

Ensimmäisenä kävimme läpi kaupungin ympäristöä. Listalta loisti lisääntynyt tarve yhteisille kohtaamisille. Tämä tarkoittaa avointa fyysistä sekä virtuaalista paikkaa, joka on suunnattuna ideoille,
ihmisille ja yrityksille. Käytännössä paikan tulisi löytyä jokapäiväisen ympäristön yhteydestä esimerkiksi kouluistamme ja alueista, joista löytyy jo luonnollisesti liikettä.

Yhteisön kannalta ihmisiä olisi kohdattava paikan päällä ja ideoita nostettaisiin esiin mahdollisimman laajasta näkökulmasta. Laaja pooli ideoita tuottaisi väittämättä uutta ja tarpeellistakin materiaalia.

Tätä varten käytäntöön tuotaisiin ideatori. Tori mahdollistaisi ideoiden syöttämisen, arvioinnin ja eteenpäin viennin. Kannustava ja responsiivinen ote osallistaa kaupunkilaisia uusiin esityksiin. Ideoinnin tukemiseksi voitaisiin palkita ajatuksia, jotka ovat epätavallisia, mullistavia tai kannustavia.

Ideoita tukeva kaupunki toimii silloin kun ympärillä kukkii positiivinen kulttuuri ja asenneilmapiiri. Tätä korostivat paneelissa olevat yrittäjät. Tärkeää on tarkastella suhtautumistamme epäonnistumiseen. Epäonnistumisen pelko ei saa estää kokeilun, tekemisen tai oppimisen kulttuuria. Keinotekoisia esteitä on
poistettava uusien ehdotuksien ja luovuuden tieltä. Onnistujia ja kasvutarinoita on myös tuotava enemmän esiin. Tarinat edistävät kasvun kulttuuria, tervettä kunnianhimoa ja tuovat oppia myös muiden käyttöön. Positiivinen ja kasvuun tähtäävä kulttuuri antaa valmiuksia kohdata maailmassa olevat epävarmuudet ja muokkaa epävarmuuden tunteen polttoaineeksi jatkuvalle oppimiselle.

Koulutus käsitteli opiskelun jatkumoa, jossa kannustettaisiin muotista poistumiseen. Hyvät tiimit koostuvat monipuolisista näkemyksistä ja rikkaasta dialogista. Opiskelun aikana huomioitaisiin ehdotukset ja teot, jotka tapahtuvat  muodikkaiden näkemyksien ulkopuolelta. Lisäksi kannustettaisiin myös monialaiseen opiskeluun.

Muottien rikkominen tapahtuu siirtämällä osaamisalueiden rajoja. Tärkeää on hahmottaa kokonoiskuvaa, jotta tavoitteet ovat ymmärrettäviä ja tarpeeksi korkealla. Yrittäjähenkisiä opiskelijoita voitaisiin tukea eri koulutusten vaiheissa. Esimerkiksi tätä varten lanseerattaisiin mestari Kisälli -palkinto, joka tukee kaikkiein idearikkaimpia opiskelijoita.

Kiitos yrittäjille, osallistujille, ravintola Tähdelle ja Talentreelle illan mahdollistamisesta.

Jatkamme havaintoja vielä seuraavassa kirjoituksessa, joka käsittelee SLUSHIA ja oppeja viimeisen vuoden
ajalta.

Kuopio Entrepreneurship Society

wp-login

Kuopio Entrepreneurship Societyn Syyskokous

Hei!

Tervetuloa mukaan Kuopio Entrepreneurship Society ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Syyskokous järjestetään Kokoustila Kellarissa, ( Minna Canthin katu 15), 27.11.2014 klo 16.30.

Syyskokouksessa käydään läpi toimintasuunnitelma, sääntömuutokset, sekä talousarvio kaudelle 2015. Lisäksi valitaan uusi hallitus jäsenistön keskuudesta kaudelle 2015. Jos koet vaikuttamisen, yhdistystoiminnan ja nuoren yritteliään otteen olevan tärkeää, niin tule kokoukseen ja asetu ehdolle! Muista ottaa henkilöllisyystodistus . Vain varsinaiset jäsenet ovat äänioikeutettuja. Muille tahoille kokous myöntää puhe- ja läsnäolo-oikeuden.

Syyskokouksen esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina.
  3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys
  5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä kannatusjäsenten liittymis- ja jäsenmaksujen suuruus seuraavalle kalenterivuodelle
  6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavalle toimikaudelle
  7. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja heille varatilintarkastajat/varatoiminnantarkastajat
  8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

Jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä:

puheenjohtaja@kuopioes.fi

Ystävällisin terveisin

Matti Laitinen

www.kuopioes.fi

www.facebook.com/kuopioes

Muistutus hallitushausta:

Etsimme hallitukseen reippaita ja kehittymishaluisia henkilöitä, jotka haluavat edistää yrittäjyysmyönteistä kulttuuria, järjestää tapahtumia sekä olla osa tulevaisuuden osaajista Kuopion alueella. Toimimme korkeakouluissa, yritysrajapinnassa sekä Suomen laajuisessa Entrepreneurship Societyn verkostoissa,

Jos tahdotte tietoa aktiivina olemisesta, hallitustyöskentelystä tai toiminnasta yleensä niin olkaa yhteydessä!

hallitus@kuopioes.fi

puheenjohtaja@kuopioes.fi

Tulevaisuuden Suomi

Kyllä ollaan Suomessa kyllästyneitä, kyynisiä ja perkeleen tietoisia tilanteen vakavuudesta. Syytetään ja maalataan piruja, haetaan vitsoja tai visioita sekä huudetaan muutosta. Nuoret töihin ja eläkeratkaisut kuntoon. Onko kyse meidän valtion työllisyyspolitiikasta, vientiteollisuudesta vai Venäjä-suhteista? Äänemme näihin asioihin ovat tärkeitä ja pakollisia, mutta ovatko nämä ainoat muutoksen kohteet tässä suuressa maailmassa? Tarvitsemme muutosta sekä signaalia, joka maalaa tien seuraavan vuosisadan työlle ja elämälle Suomessa.

Missä on tarve muutoksille?

Muutokset ovat usein rajuja sekä välttämättömiä. Maailma on kasvanut monimutkaiseksi eikä syy-seuraussuhteita pystytä määrittelemään kovin pitkälle.  Harva kuitenkaan allekirjoittaa sitä etteikö pienillä muutoksilla ole vaikutusta asioihin. Tekniikan myötä Ihmisten suhde maailmaan ja sen kulttuureihin on muuttunut.

Nykyisessä maailmassa pienellä kommentilla on suuret vaikutukset mielipiteisiin sekä suhteisiin. Teemme asioita yhteiseksi iloksi tai suruksi. Jaamme tietoa ja uppoudumme maailmaan sekä sen verkostoihin yhä nopeammin. Täten ei ole realistista olettaa, että voimme ankkuroitua nykyiseenkään tilanteeseen neljän vuoden ajaksi.   On aika ottaa askelia tiukemmin maailmaan. Odotammeko jotain ylhäältä käsin tulevaa mahtavaa päätöstä, joka ratkaisee kaikki meidän ongelmat?

Usein keskustelumme pyörii näppäilyssä ja pikku rajoituksissa. Hyvä piirre tässä on se, että huolehdimme yhteisistä asioista vastuullisesti, vaikkakin rajoituksiin ei aina löydy järkevää selitystä.  Hienoin ominaisuus löytyy keskustelujemme pohjalta; olemme skeptisiä, mutta emme syö ihmisten suhtautumista ideoihinsa ja niiden toteutuksiin. Meillä on vielä kiinnostusta mitä kotimaassa tehdään. Tässä on sitä Suomea, joka kehittyy myös tulevaisuudessa. Parhaimmillaan elämme kulttuurissa, jossa rohkeudesta, hyvistä teoista ja yrittämisestä annetaan pisteitä. Annetaanko pisteitä kuitenkaan tarpeeksi?

Globaalien trendien mukaan tulemme luomaan arvoa, työtä ja ilmiöitä, jotka kumpuavat meistä itsestämme. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei tämäkään tapahdu itsestään; se on tulevaisuuden skenaario. Mahdolliset tulevaisuuden tilanteet eli skenaariot rakennetaan itse ja usko niiden paikkaansapitävyyteen on meidän omissa käsissä. Tämä antaa tilaa pessimismille, mutta myös todelliselle optimismille.

Voimme pidättäytyä hyviin sekä turvallisiin valintoihin, jotka sotivat arvojamme tai mielenkiintoamme vastaan. On helppo pelätä epäonnistumista, mielipidettä tai tulevaisuutta. Pelkokin luodaan tulevaisuuteen ja se on asia, joka pitää meidät varpaillaan. Eikö menestyminenkin muutu piruksi jos se ei palvele tulevaisuutta?

Kaikkeen ei tarvitse taipua, mutta positiivinen puoli on myös se ettei kaikkea tarvitse tietää tai osata. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja varmasti tiivistyykin jos ei itse olla siihen vaikuttamassa.

Jokaisen luovuus sekä intohimo ovat voimavaroja. Tiedättekö Pelle Pelottoman, joka pääsee nopeasti työhön kiinni pelkän ideansa pohjalta. Tarinan opetus on: joskus räjähtää talo ja joskus pankki.  Tästä huolimatta Pelle ratkaisee ongelmia oman intohimonsa pohjalta. Hän tekee virheitä, oppii ja elää. Kuulostaa todella luonnolliselta.

Nyt on painetta onnistumiselle, mutta vielä enemmän painetta epäonnistumiselle. Joskus tuntuu siltä, että ihmisten silmissä saatu tuomio on suurempaa kuin taloudellinen tuho. Mitä tälläisestä ympäristöstä kasvaa?

Ratkaisuja etsitään muutoksen takia, mutta ilman itsenäistä muutoshalua tai muutoksen toteutusta ei mitään tapahdu. Onko nyt aika kysellä lupaa, etsiä menneisyyden virheitä ja kitua niistä vielä tulevaisuudessa?

Nyt on aika haastaa ja provosoitua. Muutos vaatii sitä, että ihminen itse oppii arvostamaan ja tunnistamaan omat vahvuutensa sekä kehittämiskohtansa. Tehdään eläminen ja työnteko merkitykselliseksi.

Tulevaisuuden Suomessa on jotain tälläistä kun me niin sitä rakennamme.

Kuopio Entrepreneurship Society

wp-login

www.kuopioes.fi

www.tulevaisuudensuomi.org

#tulevaisuudensuomi  #entrepreneurship #kuopioes #paneeli